Tarinat kuuluisien valokuvien takaa paljastettiin – valmistaudu liikuttumaan
Aina ajoittain valokuviin onnistutaan tallentamaan hienoja ja liikuttavia hetkiä. Pelkästä valokuvasta ei kuitenkaan välttämättä voi päätellä, mitä on tapahtunut juuri ennen kuvan ottamista.
Nyt herttainen video kertoo joidenkin kuuluisimpien valokuvien taustatarinoita. Mukana on esimerkiksi kuva naisesta, jonka koira tippui mereen tuulenpuuskan seurauksena. Paikalla ollut mies hyppäsi rohkeasti koiran perään ja pelasti rakkaan lemmikin.