Uutiset , ·

Urheiluväki ympäri maailmaa on odottanut kuumeisesti Tokion olympialaisten alkamista, sillä ne siirrettiin jo kertaalleen vuodella eteenpäin koronakriisin vuoksi. Parhaillaan Tokiossa tilanne koronan suhteen on pahentunut huolestuttavasti, mutta kisat aiotaan silti järjestää.

Uutiset Videot , ·


Suzanne Somersin meikkiaiheinen livelähetys sai yllättävän käänteen hänen ihmeteltyä outoja ääniä. Naisen aviomies Alan Hamel epäili kyseessä olleen vain sammakko, mutta joutui pian toteamaan olleensa väärässä. Huoneeseen oli ilmestynyt puolialastomaksi kuvailtu tuntematon mies.

Uutiset Videot , ·


Idahon osavaltion taivaalla nähtiin lauantaina 3. heinäkuuta meteoroidi. Kappale paloi ilmakehässä noin kello 22:52 paikallista aikaa, synnyttäen hetkellisesti yötaivasta valaisseen näyttävän valoilmiön.